Sivu 1/1

Oletko lukenut Etsijöitä?

ViestiLähetetty: 08.05.2019 09:32
Kirjoittaja Savuvarjo
Etsijät kertoo kolmesta karhusta, mustakarhusta, harmaakarhusta ja jääkarhusta, jotka tapaavat toisensa matkalla Ikijäälle. Etsijöitä kirjoittavat Tui Sutherland ja Cherith Baldry. Englanniksi ensimmäinen kirja on ilmestynyt vuonna 2009, viimeinen kirja puolestaan 2016. Sarjasta on myös kaksi mangaa, kolme piti olla mutta se peruuntui. 2013 ilmestyi ensimmäinen kirja suomeksi ja sitä kustansi Jalava.

En ensin ajatellut lukea tätä sarjaa koska en oikein pidä karhuista. Näin kyllä tämän mainoksia. Vanhempani kuitenkin ostivat joululahjaksi (muistaakseni) ensimmäisen osan ja pitihän se lukea. Siinä tosin kesti tuskastuttavan kauan (vertailuna luin yli 400 sivuisen Vatukkatähden myrskyn 6 tunnissa). Hankin loputkin osat omaksi ja niissäkin kesti kauan lukea. Viimeinen osa oli kauan kesken kunnes otin itseäni niskasta ja luin sen loppuun.

Muistan kun luin ensimmäistä kertaa Etsijöitä niin ajattelin karhujen nimien olevan outoja; Toklo, Lusa, Ujurak... Ainoastaan Kallikista pidin. Myös Ujurakin kyky kummaksutti, mutta toisaalta onhan erikoisuuksia ollut myös Soturikissoissa. Ei nämä huonojaan kirjoja ollut mutta eivät pääse suosikkeihini. Paitsi että kannet ovat hienoja.

Re: Oletko lukenut Etsijöitä?

ViestiLähetetty: 08.05.2019 17:24
Kirjoittaja Aurinkomursu
Selviytyjien ohessa aloitin lukemaan myös Matka alkaa-kirjaa. En kuitenkaan innostunut juonesta ja hahmoista, joten jätin sen kesken parinkymmenen sivun jälkeen. :roll: Nyt myöhemmin oon ajatellut, että voisin antaa Etsijöille uuden mahdollisuuden, kuten myös aloittaa Bravelandsin lukemisen.

Re: Oletko lukenut Etsijöitä?

ViestiLähetetty: 19.03.2022 06:38
Kirjoittaja Williamgag
Ghost in the Shell (1995) [BluRay] [1080p] [YTS] [YIFY] CategoryMovies TypeHD LanguageEnglish Total size1.3 GB Uploaded ByYTSAGx.. Items 1 - 20 of 5123356 Hot83428 Size1.95 GB Created2017-08-26 13:32:27 File Count2. Furious.6.2013.1080p.BluRay.x264.YIFY.mp4 1.95 GB WWW.... Apr 5, 2019 Ghost In The Shell (1995) BluRay 720p YTS [YIFY]. Download ... Ghost.In.The.Shell.1995.720p.BluRay.x264-[YTS.AM].mp4 (699.1 MB). www.YTS. ... Ghost In The Shell: The New Movie (2015) 1080p BluRay 5.1 YTS .. 1 year... b8d0503c82 elanvere
https://coub.com/stories/4544183-pc-men ... free-final
https://coub.com/stories/4544182-zip-ex ... -mobi-full
https://coub.com/stories/4544181-nulled ... e-software
https://coub.com/stories/4544180-full-m ... load-patch
https://coub.com/stories/4544179-adobe- ... -free-file

Tags Clouds #1 Cheerleader Camp 2010 BluRay REMUX 1080p AVC DTS-HD MA 5. 0 H264-QOQ ... Ghost in the Shell (2017) Director: Rupert Sanders Stars: Scarlett Johansson, Pilou Asbk, Takeshi Kitano. ... YIFY Interstellar. 0 HEVC.... [BT][3D][ Tangled 3D][MKV][1080P][6.1GB][] . ... Tangled 2010 1080p BrRip x264 YIFY, Please use K-Lite Codec Pack VlC Player or KMPlayer for better ... 13 Ghosts Full Movie Download In Hindi >>> http://tlniurl.com/1nz4m3 Everything about Blu-ray Disc. ... Vitis shellHoverboard motor wattage.
https://www.facebisa.com/comtoporlitt